tiistai 7. heinäkuuta 2009

jälleen jurmossa




6 kommenttia:

  1. Siis oliko Jurmon laituri tosiaan noin tyhjä tähän aikaan kesästä? Mistähän se johtuu? Aina kun olemme sinne pyrkineet, olemme saaneet työntymällä työntyä väliin.

    VastaaPoista
  2. Hienossa kuvausmaisemissa taas olette.

    VastaaPoista
  3. kuvat eivät ole ihan päiväntuoreita, mutta kuitenkin kesäkuun lopulta. suhteellisesti eniten vaikutti seilejä olevan aspössa, joka on kaunis ja lehtevä ja satamaltaan suojaisa. jurmo ja utö ovat karuja ja tuulille alttiimpia. utössa on ympärivuotinen kauppa, nötössä kesäaikainen. en osaa arvella, mikä on saarien matkailullinen suosio verrattuna johonkin aiempaan. utössa oli juhannuksena ollut satamäärin väkeä. ei tehnyt mieleni mukaan.

    VastaaPoista
  4. Nyt harmittaa vieläkin enemmän ettemme tänä kesänä päässeet kotivesiä pidemmälle.

    VastaaPoista
  5. mari

    Älä ole moinaskaan. Purjehduskausia tulee siinä missä raitiovaunujakin. Olen kyllä seurannut seilailuanne, vaikka en ole kommentoinutkaan. Ulkomerellä on helppo hengittää. Helsingissä on liikaa ihmisiä ja siellä haisee lika.

    VastaaPoista
  6. Samoin täällä Kotkassa (tuo hajupuoli), Enso lähti taas pakkoseisomisen jälkeen käyntiin - sen kyllä haistaa. Voivat paikalliset taas sanoa, että raha se siinä haisee. Mutta kuinka kauan (vai pitäisikö kysyä vahan aikaa?).

    Kiva, että seurailet! Hyvä tietää, että "isoveli" valvoo.

    VastaaPoista