Päivän kallistuessa iltaan kultasi ja purppuroi laskeva aurinko itäisen taivaan.
keskiviikko 31. elokuuta 2011
tiistai 30. elokuuta 2011
tokavika
On elokuun tokavika päivä, etelätuulta 3 m/s ja lämmintä 16 astetta, milloin ei aurinko paista. Yöllä satoi. Purjeet väylällä ovat vähenneet. Ei kulje ekoenergialla tämäkään pursi.
sunnuntai 28. elokuuta 2011
takaisin normaalisäähän
Eilen oli vielä hellettä, mutta nyt on normaali kesäsää, 20 astetta mittarissa. Syksy on tulollaan, mutta silläkin on omat ilonsa. Talvi vain on liian pitkä ja kesä liian lyhyt. Vuodenajat Suomessa ovat selkeämmät kuin keskisessä tai eteläisessä Euroopassa. Viime yönä vietettiin saaristossa kesän päätteeksi muinaistulien yötä. Lauhkea lounainen puhaltelee ulkomerellä ravakat 20 m/s, sisäsaaristossa vain n. 10m/s.
lauantai 27. elokuuta 2011
perjantai 26. elokuuta 2011
torstai 25. elokuuta 2011
torikirppis
Kuvissa kirpparielämää Hietsussa. Kesäsesonki vaikutti olevan ohi, mutta viikonlopuksi on luvassa hyvä parveilusää.
keskiviikko 24. elokuuta 2011
lisää menopelejä
Metsähallituksella on hallinnoitavaa saaristossa. Saaristolaiset nimittävät metsähallitusta Puistoksi, koska sillä on tekemistä saaristomeren kansallispuiston kanssa. Aluksen nimi on Vikaren.
Saaristossa pyöräillään erityisillä saaristopyörillä (archipelagobike), 7,50 € ½dag, 15,00 € 1dag.
tiistai 23. elokuuta 2011
sienet
Sienimatkoista kiinnostuneille kerrottakoon, että ruskokärpässieni sisältää samat psykoaktiiviset aineet kuin punainen kärpässieni. Herkkusieniä metsästävät varokoot valkokärpässientä, jonka syömisestä seuraa munuaisten tuhoutuminen tai ainakin vakava vaurioituminen.
aurinkokukat
Auringonkukat näyttävät auringon suunnan. En tiedä, onko naapurisaarella oleva kukkaviljelmä hyöty- vai koristepelto, mutta Vincent van Goghin auringonkukat tulevat mieleni.
maanantai 22. elokuuta 2011
sunnuntai 21. elokuuta 2011
omppupuu
Omenien posket punoittavat, lajikkeesta riippuen. Omenanviljelijöillä on sama ongelma kuin marjanviljelijöillä: sato ei ole koskaan parahultainen. Tavallisesti se on liian niukka, mutta joskus liian runsas, jopa siinä määrin, että omenia täytyy kyörätä kaatopoikoille. Alle torihintojen ei voi myydä ja ilmaiseksi ei voi antaa. Viljelijäin etujärjestö on nytkin jo hyvissä ajoin ilmoittanut, että sadosta ei tule tänä vuonna hyvä. Se on hintapolitiikkaa.
torstai 18. elokuuta 2011
Kartanokuvia
keskiviikko 17. elokuuta 2011
venheet
Selailin kevään ja kesän kuvasatoa ja päätin palata hetkeksi Jurmoon, jota voi hyvällä syyllä sanoa ulkosaariston ja saaristomeren helmeksi.
Saaristomeren kansallispuistolla on Jurmossa maanomistusta ja pieni näyttely saaren historiasta. Ohessa on 1930-luvulla nötöläisen puusepän rakentama merivene, jossa on jo perämoottorin kiinnikkeiden painaumat perälaudassa. Kylälle vievän tien vierellä on kaksi venettä osapuilleen ravistumassa.
tiistai 16. elokuuta 2011
sunnuntai 14. elokuuta 2011
laiturissa
lauantai 13. elokuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)