Näille en ole koskaan antanut rahaa, mutta joskus olen antanut handelin kulmilla markan "alan" miehelle. Kun raha oli arvossaan, sai jo 20 pennillä lautasellisen kaurapuuroa ja siihen tilkan maitoa.
Minäkään en ole ikinä antanut romanikerjäläisille rahaa, Suomen enkä Romanian tai Bulgarian.
En ole varma siitä olenko oikeassa. Ehkä olisi pitänyt antaa. Vaikka näillä on reviirit ja kaikki - mikä voi olla vain järkevää - niin kyllä minä olen sellaista lukenut että Romaniaan lähettävät rahaa heti kun on tarpeeksi.
Romaniassa romanit eivät pääse edes kouluun, työstä nyt puhumattakaan. Siis toisin kuin romanialaiset.
On mammalla hyät varusteet, hyvin tarkenee ainakin näillä keleillä.
Tuli tuossa mieleeni juttu, tuolla Kasarmin torin kupeella oli noita "alan miehiä" usein kerjuulla. Työkaverini sanoi eräälle, että rahaa en anna, mutta vien sinut puurolle tuohon viereiseen baariin. Ei kelvannut, puuro. =D
Surkea on näiden kerjääjien kohtalo. Harvempi siellä omasta halustaan kylmissään istuskelee. Heidän tielanne ei kuitenkaan parane kolikkoja antamalla, eli en minäkään näille koskaan mitään antanut.
Turun lnja-autoasemalla tuli kerran yks pummi kerjäämään lippurahaa, mutta lippu ei sitten kelvannutkaan kun tarjouduin sen ostamaan. :)
Tuttu juttu tuo, että juna- tai bussilipusta puuttuu muutama euro. Ennen tosiaan saattoi pyytää rahaa puuroonkin. Kun on rehellisesti sanottu, että puuttuu muutama markka pienestä sopasta, olen jotain antanut. Kun Helsingin asematunnelissa annoin muutaman kolikon pyytäjälle, niin tämä kysyi, että eikö ole setelirahaa. Kun Tikkurilan asemalla tokaisin yhdelle, että ei ole pientä rahaa, niin tämä lupasi odottaa, jos kävisin rikkomassa setelin.
Romanien tilanne on vähän kimurantti. Virallinen Suomi on hoitanut mustalaisasian varsin hyvin, vaikka useimmat heimolaiset eivät täysin assimiloidukaan tapojensa ja kulttuuriperinteensä takia valtaväestöön. En tunne romanikulttuuria hyvin, mutta jotain tiedän opiskeluni pohjalta. Heidän tapakulttuurissaan on monia valkolaisia oudoksuttavia sääntöjä. Kerjääminen on romaneilla myös kulttuurinen ilmiö ja tänne kerjäämään tulleilla järjestettyä ja järjestäytynyttä toimintaa. Paljon puhuttua kalasatamaa hallitsi yksi suku. Kerran kun en Lepuskin tunnelissa antanut rahaa nuorelle pyytäjälle, joka ei ehkä ollut romani, huuteli poitsu perääni, että vitumaisia suomalaiset.
Romaniassa vierailin Ceaușescun aikana, mutta romaneista ei sillä reissulla puhuttu.
Kyllähän tuo kerjääminenkin on aika raskasta työtä josta ei varmaan paljon kiitosta heru. Ehkäpä se on tosiaaan suvuissa ja perheissä kulkeva ammatti. Tehdään sitä mitä osataan ja siellä missä parhaiten tienaa. Eihän tuota mierontielle joutumista ole kovin kehuttu. Kerjäläiset ovat halveksittuja ihmisiä joista on monenlaisia tarinoita, mutta en haluaisi vaihtaa heidän housuihinsa.
Ei tuo täti näytä kerjäävän perustoimentulokseen. Pulska hän on kuin juottoporsas ja vaatteet viimeisen päälle hyvät.
Suomessa, kun köyhäinhoitoa ei ollut vielä ruodutettu, saattoi kirkko myöntää köyhälle tilattomalle virallisen kerjuuluvan, kerjuupussin, jonka antamisesta pappi kirkossa kuulutti.
Suomessa oli 1800-luvulla 6 vaikeaa katovuotta, joista tuli myös kuolonvuosia. Eniten kuoli suomalaisia nälkään ja tauteihin 1695-1697. Näinä suurina kuolonvuosina kuoli kolmasosa suomalaisista. Nälkä johti kannibalismiin. Erityisesti lapsia syötiin.
Helsingissä joutuu päivittäin ilmaisemaan kantansa näihin Romaniasta tulleisiin katujen "patsaisiin". Kanta voi olla katseen kääntäminen, tuijottaminen ja ohi käveleminen tai vaikka lantin antaminen. Maailmalla olen paljonkin törmännyt erilaisiin kerjäläisiin ja siitä eläviin ryhmiin, mutta edelleen oudoksun niitä omassa maassani. Ymmärtäisin vielä sen, että kerjäläinen on oman maan kansalainen, mutta että tänne tullaan matkojen päästä kolikoiden kerjuuseen, menee vain yli hilseen...:)
Kauppamatkojen vuoksi olen näitä viikottain seurannut aika pitkään jo.
Helsingin "Malminsillalla" noilla pulskilla nuorilla naisilla on omat vakipaikkansa. Nämät "ammattilaiset" eivät yleensä tee mitään, istuvat vain. Miehet joskus vetelevät veturiansa, sävel vain puuttuu.
Toisin on kotimaisten romanien, kantasuomalaisten ja muun maailman maahanmuuttjien tai käypäläisten laita. Yleensä puuhaavat jotakin, virkkaavat, soittavat (taitojensa mukaan, joskus komeastikin) tai pitavät pientä kauppaa pennostensa eteen. Jää jotenkin reilumpi tunne. Näille antaa mielellään joskus.
Kyllä näillä romanimustalaisilla tuo soittotaito on heikohko, vetelevät lähinna palkeita edestaisin. Sitten on taas näitä erimaalaisia katusittajia jotka ovat jo ihan eri tasoa.
Harvemmin kotimaan romaneja näkee kerjäämässä. Tässä talomme vieressä on pukuompelimo joka tekee vain romanivaatteita, siellä kyllä käy kuhina, Ruotsin rekkarilla varustettuja autoja siellä myös pyörii. Silkkiä ja samettia kuluu metrijaupalla joka ikiseen asusteeseen. Nirrunatu kenkiä ei kylläkään ole.=D
Aseman ja Stockmanin välillä näkee jo monta kahvitörppöä, Juhla-mokkaa ja Presidenttiä. Raimo Ilaskivi kirjoittaa Uuden Suomen kolumnissaan varsin kipakasti kerjäämistä vastaan. Joku totesi kommentissaan, että jos kirjoittaja olisi ollut Halla-aho, olisi media repäissyt saavinpeittonsa ja kirkkoslaavin tohtoria oisi syytetty vihapuheista. Niin tain näin; kumpikaan mies ei mahdu aatemaailmaani. Po kerjäläiset eivät ymmärtääkseni ole lapsiaan kouluttavia yksityisyrittäjiä.
hh
Muistatko kun ennen puhuttiin malmin mustalaisista, joilta sai pimeää viinaa. Romaneilla on aina ollut omalaatuista yritteliäisyyttä, koska he karttavat valkolaisten palveluksessa olemista.
kootee
En tiedä, mistä maasta ovat musikantit. joilla on enkeliteipillä koossa pysyvät haitarit. Jotkut osaavat soittaa, jotkut eivät, mutta kerjäämistä yhtä kaikki. Lepuskisa on maahanmuuttajien reservaatti ja siellä tällaista yritteliäisyyttä näkee asematunnelissa ja kauppojen vierillä paljon.
Suomen romaninaiset saavat vuosittain lakisääteistä kangasrahahaa kansallisasuaan varten.
Romanimiehet ovat perinteisesti puuhastelleet hevosten parissa, mutta siirtyivät sittemmin hevoskaupoista autokauppoihin, koska suurin osa Suomen hevosista hevoshommien loppuessa syötiin.
Vieläkö muistat värssyn:
Aisa katkes, kärrit kaatui, huuto kuului, kuolo saapui. Loppui hevoskaupat sulta. Muistain Santeri ja Hulta.
Muistan Malmin mustalaiset ja asui heitä sittemmin täälläkin vanhoisa huviloissa, osin omin lupinensakin. Minulla on ollut romani työtoverinakin ja kaikki kävi kyllä asiallisesti ja mukavasti mutta vapaa-ajalla hän ei aina mielellään meikäläisiä tuntenut. Se ei oikein nähtävästi hänen heimolaisillensa, johonkin koodistoon sopinut. En tiedä oliko kyse yksittäistapauksesta. Hankalaa kuitenkin.
Hankalaa ja pohjimmiltaan epätoivottua tai mietityttävää tämä yhteiselo on laajemminkin, sen osoittaa näidenkin kommenttien runsaus. Ei lupaa hyvää monikulttuurisuusajattelulle.
Olen joskus tehnyt tutkielman irtolaislainsäädännön kehityksestä. Laki oli silloin vanhin sosiaalilakimme. Kuningas Kristofferin maanlaissa, joka vahvistettiin vuonna 1442 ja jonka Kaarle IX vuonna 1608 painatti ja määräsi Suomessakin ainoana lakina noudatettavaksi, ei mustalaisilla paljon ihmisarvoa ollut, eikä pitkälle sen jälkeenkään. Laissa miehiä uhattiin hirttämisella ja korvien leikkaamisella ja naiset ja lapset piti karkoittaa maasta. Liekö vanhaa lakia kaikessa ankaruudessaan Suomessa koskaan toteutettu. Kotimustalaisten määrä ei ole Suomessa tavaton ja meillä on hyväksytty se tosiasia, että romanit eivät valtaväestöön yleisesti ottaen assimiloidu. Kierteleminen poistettiin asuttamisvelvoitteella. Heidän asuttamisensakaan ei ole yksiniittistä.
Kyllä minua lapsena pantiin ojennukseen pelottelemalla mustalaisilla, joulupukilla ja poliisilla ja kouluun päästyä Jumalalla.
Täällä kiertää ovilla puolalaisia taideopiskelijoita (?) kissa- ym. tauluineen. Äiti on vakavasti sairas tai jotakin, milloin mitäkin selitystä. Kerran pyysin "opiskelijan" sisälle ja soittamaan kotiin. Ei halunnut, joten jätin sitten sen rahanvastikkeenkin ostamatta.
Tiedän tulleeni narratuksi kuvaamallasi tavalla ihan tässä lähiössä. Hiivapalan hinta puuttui, että saisi taikinan nousemaan...
Tuo hiivapala oli hauskinta, mitä olen aikoihin kuullut.
Puijonkadulla, jossa asuin toistakymmentä vuotta, ei näitä mainitsemiasi luukuttajia käynyt, mutta Inkilänmäellä kävi. Joku myi tauluja, joku ruusuja ja joku pyyteli muitta mutkitta rahaa. Jehoviksille sanoin, että risti ei ole minulle kauhistus.
Kerjääminen on monitahoinen asia. Se saa minut ymmälleni. Jos jollakin on vara matkustaa toiseen maahan kerjäämään, se on merkillistä.
VastaaPoistaMinäkään en ole ikinä antanut romanikerjäläisille rahaa, Suomen enkä Romanian tai Bulgarian.
VastaaPoistaEn ole varma siitä olenko oikeassa. Ehkä olisi pitänyt antaa. Vaikka näillä on reviirit ja kaikki - mikä voi olla vain järkevää - niin kyllä minä olen sellaista lukenut että Romaniaan lähettävät rahaa heti kun on tarpeeksi.
Romaniassa romanit eivät pääse edes kouluun, työstä nyt puhumattakaan. Siis toisin kuin romanialaiset.
On mammalla hyät varusteet, hyvin tarkenee ainakin näillä keleillä.
VastaaPoistaTuli tuossa mieleeni juttu, tuolla Kasarmin torin kupeella oli noita "alan miehiä" usein kerjuulla. Työkaverini sanoi eräälle, että rahaa en anna, mutta vien sinut puurolle tuohon viereiseen baariin. Ei kelvannut, puuro. =D
Surkea on näiden kerjääjien kohtalo. Harvempi siellä omasta halustaan kylmissään istuskelee. Heidän tielanne ei kuitenkaan parane kolikkoja antamalla, eli en minäkään näille koskaan mitään antanut.
VastaaPoistaTurun lnja-autoasemalla tuli kerran yks pummi kerjäämään lippurahaa, mutta lippu ei sitten kelvannutkaan kun tarjouduin sen ostamaan. :)
Kaikille yhteisesti
VastaaPoistaTuttu juttu tuo, että juna- tai bussilipusta puuttuu muutama euro. Ennen tosiaan saattoi pyytää rahaa puuroonkin. Kun on rehellisesti sanottu, että puuttuu muutama markka pienestä sopasta, olen jotain antanut. Kun Helsingin asematunnelissa annoin muutaman kolikon pyytäjälle, niin tämä kysyi, että eikö ole setelirahaa. Kun Tikkurilan asemalla tokaisin yhdelle, että ei ole pientä rahaa, niin tämä lupasi odottaa, jos kävisin rikkomassa setelin.
Romanien tilanne on vähän kimurantti. Virallinen Suomi on hoitanut mustalaisasian varsin hyvin, vaikka useimmat heimolaiset eivät täysin assimiloidukaan tapojensa ja kulttuuriperinteensä takia valtaväestöön. En tunne romanikulttuuria hyvin, mutta jotain tiedän opiskeluni pohjalta. Heidän tapakulttuurissaan on monia valkolaisia oudoksuttavia sääntöjä. Kerjääminen on romaneilla myös kulttuurinen ilmiö ja tänne kerjäämään tulleilla järjestettyä ja järjestäytynyttä toimintaa. Paljon puhuttua kalasatamaa hallitsi yksi suku. Kerran kun en Lepuskin tunnelissa antanut rahaa nuorelle pyytäjälle, joka ei ehkä ollut romani, huuteli poitsu perääni, että vitumaisia suomalaiset.
Romaniassa vierailin Ceaușescun aikana, mutta romaneista ei sillä reissulla puhuttu.
Kyllähän tuo kerjääminenkin on aika raskasta työtä josta ei varmaan paljon kiitosta heru.
VastaaPoistaEhkäpä se on tosiaaan suvuissa ja perheissä kulkeva ammatti. Tehdään sitä mitä osataan ja siellä missä parhaiten tienaa.
Eihän tuota mierontielle joutumista ole kovin kehuttu. Kerjäläiset ovat halveksittuja ihmisiä joista on monenlaisia tarinoita, mutta en haluaisi vaihtaa heidän housuihinsa.
sulo
VastaaPoistaEi tuo täti näytä kerjäävän perustoimentulokseen. Pulska hän on kuin juottoporsas ja vaatteet viimeisen päälle hyvät.
Suomessa, kun köyhäinhoitoa ei ollut vielä ruodutettu, saattoi kirkko myöntää köyhälle tilattomalle virallisen kerjuuluvan, kerjuupussin, jonka antamisesta pappi kirkossa kuulutti.
Suomessa oli 1800-luvulla 6 vaikeaa katovuotta, joista tuli myös kuolonvuosia. Eniten kuoli suomalaisia nälkään ja tauteihin 1695-1697. Näinä suurina kuolonvuosina kuoli kolmasosa suomalaisista. Nälkä johti kannibalismiin. Erityisesti lapsia syötiin.
Helsingissä joutuu päivittäin ilmaisemaan kantansa näihin Romaniasta tulleisiin katujen "patsaisiin". Kanta voi olla katseen kääntäminen, tuijottaminen ja ohi käveleminen tai vaikka lantin antaminen. Maailmalla olen paljonkin törmännyt erilaisiin kerjäläisiin ja siitä eläviin ryhmiin, mutta edelleen oudoksun niitä omassa maassani. Ymmärtäisin vielä sen, että kerjäläinen on oman maan kansalainen, mutta että tänne tullaan matkojen päästä kolikoiden kerjuuseen, menee vain yli hilseen...:)
VastaaPoistaKauppamatkojen vuoksi olen näitä viikottain seurannut aika pitkään jo.
VastaaPoistaHelsingin "Malminsillalla" noilla pulskilla nuorilla naisilla on omat vakipaikkansa. Nämät "ammattilaiset" eivät yleensä tee mitään, istuvat vain. Miehet joskus vetelevät veturiansa, sävel vain puuttuu.
Toisin on kotimaisten romanien, kantasuomalaisten ja muun maailman maahanmuuttjien tai käypäläisten laita. Yleensä puuhaavat jotakin, virkkaavat, soittavat (taitojensa mukaan, joskus komeastikin) tai pitavät pientä kauppaa pennostensa eteen. Jää jotenkin reilumpi tunne. Näille antaa mielellään joskus.
hh
Kyllä näillä romanimustalaisilla tuo soittotaito on heikohko, vetelevät lähinna palkeita edestaisin.
VastaaPoistaSitten on taas näitä erimaalaisia katusittajia jotka ovat jo ihan eri tasoa.
Harvemmin kotimaan romaneja näkee kerjäämässä. Tässä talomme vieressä on pukuompelimo joka tekee vain romanivaatteita, siellä kyllä käy kuhina, Ruotsin rekkarilla varustettuja autoja siellä myös pyörii. Silkkiä ja samettia kuluu metrijaupalla joka ikiseen asusteeseen. Nirrunatu kenkiä ei kylläkään ole.=D
pitsit sek.
VastaaPoistaAseman ja Stockmanin välillä näkee jo monta kahvitörppöä, Juhla-mokkaa ja Presidenttiä. Raimo Ilaskivi kirjoittaa Uuden Suomen kolumnissaan varsin kipakasti kerjäämistä vastaan. Joku totesi kommentissaan, että jos kirjoittaja olisi ollut Halla-aho, olisi media repäissyt saavinpeittonsa ja kirkkoslaavin tohtoria oisi syytetty vihapuheista. Niin tain näin; kumpikaan mies ei mahdu aatemaailmaani. Po kerjäläiset eivät ymmärtääkseni ole lapsiaan kouluttavia yksityisyrittäjiä.
hh
Muistatko kun ennen puhuttiin malmin mustalaisista, joilta sai pimeää viinaa. Romaneilla on aina ollut omalaatuista yritteliäisyyttä, koska he karttavat valkolaisten palveluksessa olemista.
kootee
En tiedä, mistä maasta ovat musikantit. joilla on enkeliteipillä koossa pysyvät haitarit. Jotkut osaavat soittaa, jotkut eivät, mutta kerjäämistä yhtä kaikki. Lepuskisa on maahanmuuttajien reservaatti ja siellä tällaista yritteliäisyyttä näkee asematunnelissa ja kauppojen vierillä paljon.
Suomen romaninaiset saavat vuosittain lakisääteistä kangasrahahaa kansallisasuaan varten.
Romanimiehet ovat perinteisesti puuhastelleet hevosten parissa, mutta siirtyivät sittemmin hevoskaupoista autokauppoihin, koska suurin osa Suomen hevosista hevoshommien loppuessa syötiin.
Vieläkö muistat värssyn:
Aisa katkes, kärrit kaatui,
huuto kuului, kuolo saapui.
Loppui hevoskaupat sulta.
Muistain Santeri ja Hulta.
Muistan Malmin mustalaiset ja asui heitä sittemmin täälläkin vanhoisa huviloissa, osin omin lupinensakin. Minulla on ollut romani työtoverinakin ja kaikki kävi kyllä asiallisesti ja mukavasti mutta vapaa-ajalla hän ei aina mielellään meikäläisiä tuntenut. Se ei oikein nähtävästi hänen heimolaisillensa, johonkin koodistoon sopinut. En tiedä oliko kyse yksittäistapauksesta. Hankalaa kuitenkin.
VastaaPoistaHankalaa ja pohjimmiltaan epätoivottua tai mietityttävää tämä yhteiselo on laajemminkin, sen osoittaa näidenkin kommenttien runsaus. Ei lupaa hyvää monikulttuurisuusajattelulle.
hh
hh
VastaaPoistaOlen joskus tehnyt tutkielman irtolaislainsäädännön kehityksestä. Laki oli silloin vanhin sosiaalilakimme. Kuningas Kristofferin maanlaissa, joka vahvistettiin vuonna 1442 ja jonka Kaarle IX vuonna 1608 painatti ja määräsi Suomessakin ainoana lakina noudatettavaksi, ei mustalaisilla paljon ihmisarvoa ollut, eikä pitkälle sen jälkeenkään. Laissa miehiä uhattiin hirttämisella ja korvien leikkaamisella ja naiset ja lapset piti karkoittaa maasta. Liekö vanhaa lakia kaikessa ankaruudessaan Suomessa koskaan toteutettu. Kotimustalaisten määrä ei ole Suomessa tavaton ja meillä on hyväksytty se tosiasia, että romanit eivät valtaväestöön yleisesti ottaen assimiloidu. Kierteleminen poistettiin asuttamisvelvoitteella. Heidän asuttamisensakaan ei ole yksiniittistä.
Kyllä minua lapsena pantiin ojennukseen pelottelemalla mustalaisilla, joulupukilla ja poliisilla ja kouluun päästyä Jumalalla.
Täällä kiertää ovilla puolalaisia taideopiskelijoita (?) kissa- ym. tauluineen. Äiti on vakavasti sairas tai jotakin, milloin mitäkin selitystä. Kerran pyysin "opiskelijan" sisälle ja soittamaan kotiin. Ei halunnut, joten jätin sitten sen rahanvastikkeenkin ostamatta.
VastaaPoistaTiedän tulleeni narratuksi kuvaamallasi tavalla ihan tässä lähiössä. Hiivapalan hinta puuttui, että saisi taikinan nousemaan...
Liisa
VastaaPoistaTuo hiivapala oli hauskinta, mitä olen aikoihin kuullut.
Puijonkadulla, jossa asuin toistakymmentä vuotta, ei näitä mainitsemiasi luukuttajia käynyt, mutta Inkilänmäellä kävi. Joku myi tauluja, joku ruusuja ja joku pyyteli muitta mutkitta rahaa. Jehoviksille sanoin, että risti ei ole minulle kauhistus.