Tänään oli aurinkoinen päivä. Tuuli puhalteli eteläkaakosta vain noin 4 m/s, mikä oli otollista luotojen suojaaman pohjoisrannan jäätymiselle. Pakkasta on viitisen astetta. Jäälle ei toistaiseksi ole menemistä eikä jäästä ole haittaa luotsikuttereille. Saaren eteläpuolella meri on avoin ja lainehtiva taivaanrantaan asti.
Käpytikka koputteli puita ja varpuspöllö jahtasi tiaisia. Pohjoisrannan sulan reunalla köyristeli laulujoutsenpari.
Ei noille jäille ole asiaa.
VastaaPoistaYlimmäisestä kuvassa hauska kurkistusaukko merelle ja aurinko on paistellutkin mukavasti siellä.
Raikkaita kuvia.
VastaaPoistahei
VastaaPoistasaa nähdä, kävelläänkö tänä talvena aukosta näkyvälle saarelle. Edelliskerrasta on kai 7 vuotta. En ole ihan varma. Tuon aukon kohdalta ei kylläkään pääsisi, sillä siinä on luotsiveneiden väylä.