sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Q - tennispallo taivaalla

Monet ovat halunneet näyttää, millaisia valokuvat olivat silloin, kun värivalokuvia ei ollut vielä keksitty. Tässä yksi moinen. Eivät ne häävejä olleet.

lauantai 30. lokakuuta 2010

ruovikot





Syksyinen ruovikko on kaunis. Matkan varrella sitä näkee runsaammin kuin ulkoluodoilla.

saaristoväylä


Isoveli valvoo.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Värillä on väliä



Kirjamessupäivän värikästä kirjavuutta matkan varrelta.

lokakuun kultaa



Kävin pyöräillen etsimässä lokakuun kultaa sisäsaariston hiekkateiden varsilta ja löysinkin. Alimmassa kuvassa peura kokee tulleensa häirityksi polkupyöräni kodikkaan räminän takia, mutta onneksi sattui kamera sopivasti hollille. Utössa on varmaankin polkupyöriä enemmän kuin asukkaita. Pisin yhdensuuntainen ajomatka on parisen kilometriä satamasta eteläniemeen. Matkaan mahtuu kyllä runsaasti mutkia.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

kivinen mantu




Varusmieskoulutus lopetettiin saarella 1950-luvun puolivälillä, mutta aloitettiin jälleen kuusikymmenluvun alulla. Ongelmana oli, että koulutukseen kuuluvaa kaivautumista oli mahdotonta suorittaa kivisessä maaperässä. Monenlaisia viritelmiä on maastossa vielä nähtävissä.

perjantai 22. lokakuuta 2010

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

maaruska




Syysruskan aikaan juolukka on saaren hallitsevin värinantaja vihreiden katajien ja variksenmarjojen sekä ruskeiden kanervien joukossa.

torstai 14. lokakuuta 2010

myrskyn merkit


Tällä hetkellä 5/luode 22/v/1000, mutta hurjempaa on luvassa. Ei niin pientä rakoa, missä tuuli ei ujeltaisi.

PS. Saaressa on jo keski-tuulennopeus 27 m/s ja puuskissa yli 30. Sähköt ovat poissa, mutta läppärin akku toimii.

PS. PS. Sähköt ovat palanneet.

haavat

Karun maan vaivaishaavikko, jollainen löytyy kahdelta lähiluodoltakin. Kirkkaaseen väriloistoon ne eivät syksyllä puhkea.

tiistai 12. lokakuuta 2010

itäniitty

Itäniitty on entistä merenpohjaa. Sitä on joskus ojitettu heinäntuotantoa varten ja siinä on sijainnut kaksi latoa, mutta ladot on purettu ja ojat ovat lähes umpeutuneet. Luonnontilaistuva niitty on osin muuttunut lintujen suosimaksi kosteikoksi.

syysaamu kirkkaana koittaa

Aamulla ampaistuani alas vuoteeltani aurinko oli korkeella ja syystuuli edelleen pohjoiskoillisessa. Tuuli puhisi yöllä ankarasti hormeissa ja talon nurkissa ja paukutti kattopeltejä, mutta 1840-luvulla rakennettu Engelsin piirtämä entinen majakanvartijoiden rakennus kesti. Tuuli paiskoi rakeita ikkunaruutuihin. Vastapäisellä pihalla kasvavasta saarnesta olivat aamulla enimmät lehdet lähteet. Sää ei ole niin idyllinen kuin kuvasta saattaisi päätellä. Tuuli on edelleen tuima ja pyörittää vaahtopäisiä laineita satamalahdella, mutta iso aallokko jää Ormskärin taakse. Ilman lämpö on 7 astetta. Puuskissa yli 20 m/s puhaltava tuuli oli nakata minut kaijalta mereen.

maanantai 11. lokakuuta 2010

tulkut



Puntulkkuja ruokailemassa itäniityn pihlajassa.

elämän koreus

Nuorella käpytikalla on korea päälaki. Saaressa on nyt paljon tikkoja.

rannat




Pohjoistuulella saaren rantavedet pysyvät levollisina, vaikka talojen katot paukkuvat. Vesi on nyt erittäin alhaalla. Ylimmässä kuvassa satamalahden laineita. Muissa kuvissa näkyy saaren itärantaa, jota kahlaajat ja sorsalinnut suosivat.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

perjantai 8. lokakuuta 2010

puut kaikki



Sanomalehdissä kerrotaan, että ruska on saapunut eteläiseen Suomeen. Pitihän sitä lähteä katsomaan, ja kaunista oli. Oheisissa tienvarsikuvissa utupilvisen päivän mausteisia sävyjä.

varma havainto

Lintujen syysmuuton seuraaminen on antoisaa.

torstai 7. lokakuuta 2010

kaksin

Joutsenet ovat pariuskollisia, mikä ei ole aivan tavallista lintumaailmassakaan. Kuvan kyhmyjoutsenet eivät ole Suomen kansallislintuja. Viime talven poikkeuksellinen kylmyys ulkosaaristosakin oli kyhmyreille lajia harventanut rankka koettelemus.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

kirkasta


Kuvassa oleva rahtilaiva on Jurmo. Jurmo on myös saari Utön ja Aspön välillä. Merivesi on nyt niin kirkasta, että voi nähdä kymmenen metrin syvyyteen asti.

tiistai 5. lokakuuta 2010

ruskaretkellä

Itäniityn reunassa on peni aukio, jossa leiriytyminen on mahdollista. Ennen Utön asuttamista jurmolaiset pysähtyivät tällä samalla paikalla syömään eväitään tultuaan niittämään heinää karjalleen.

maanantai 4. lokakuuta 2010

pitsiä

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

domus

lauantai 2. lokakuuta 2010

ei vastaanottoa




En ole vielä kokenut saarihöperyyttä itsessäni, mutta joskus tekee mieleni saada tukevaa maata ympärilleni vähän laveammalti, ja on asioita, jotka eivät kaukaisessa saaressa hoidu. Aina ne eivät hoidu mantereellakaan.