Näytetään tekstit, joissa on tunniste SA. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste SA. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. kesäkuuta 2010

grillikatos

Grillikatos mallia Suomen Armeija. Rakennelman alkuperäinen tarkoitus pattereille vievän tien alkupäässä lienee ollut toinen.

maanantai 24. toukokuuta 2010

leirielämää


Sotilaspukuiset henkilöt leiriytyivät itäniityn laitaan ikiaikaiselle lepopaikalle, jossa jurmolaiset muinoin söivät eväitään tultuaan niittämään heiniä lehmilleen. Saaren tultua asutetuksi oli kyläläisillä parhaimmillaan 20 lehmää ja niityllä kaksi latoa.

sotaväki


Tänään tupsahti saarelle neljän kuljetusaluksen tuomina ruotsiin matkaavia sotilasasuisia henkilöitä vessailemaan, ruokailemaan, hoitamaan varusteitaan ja muuten vain oleilemaan. Armeijalla on saarella edelleen valvonnassaan alueita, joille siviilit eivät pääse, mutta ilmeisestikään armeijan henkilöstö ei tarvitse lupaa astua siviilien alueelle. Joillekin saari on edelleen ensi sijassa sotilaslinnake, joillekin ennen kaikkea entinen luotsien ja majakanvartijoiden saari. Lintuharrastajille saari on ornitologiaa, vesilläliikkujille purjehduskohde ja kansallista puudutusvirkistäytymistä harrastaville notkumispaikka. Venäjän armeija alkoi linnoittaa saarta 1900-luvun alulla ja Suomen armeija lähti saaresta 2005. Saaressa asuvat edelleen majakan viimeinen vartija ja eräs linnakkeen entisistä päälliköistä. Rauhallista ympäristöä rakastaville saari on ihanteellinen asuinpaikka alkusyksystä alkukevääseen. Huonoja ilmoja täällä ei ole. Suhtautuminen säähän on asennekysymys.