Talvi on tullut kylään ja saaristossa varaudutaan toiseen perättäiseen ankaraan jäätalveen.
Olen ollut närkästynyt armeijan intresseistä Utössa, mutta asioilla on puolensa; saattaa olla olla niinkin, että armeijan läsnäolo, joka lähinnä merkitsee liikkumisen rajoittamista saarella, on viivästyttänyt massaturismin kehittymistä. Jos saaresta tulee matkailusaari, jossa asukkaat joutuvat elämään ikään kuin turistien ympäröimässä resrvaatissa, ei se ole minun saareni, vaikka vain osa-aikainen asuja olenkin. Parasta täällä on meri ja luonnonvoimien arvokkuus.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukuu. Näytä kaikki tekstit
torstai 30. joulukuuta 2010
rakkaudenkivi
Olen muistaakseni julkaissut kesäisen kuvan Rakkaudenkivestä (Kärleksten). Kivi sai nimensä siitä, että se puuttomalla ja pensaattomalla saarella antoi jonkinlaisen näkösuojan rakastavaisille. Pömpeli kiven vieressä ei ole puusee, vaan ampumakoppi.
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
henkireikä
Eteläniemen kärki sekä itäinen, läntinen ja keskinen kalliokumpare ovat osittain onttoja erilaisten sotilaallisten rakennelmien jäljiltä. Ensin saarta ovat hajottaneet venäläiset ja sitten suomalaiset. Utö on nähtävästi koettu strategisesti merkittäväksi "Itämeren silmänä" ja porttina Turun saaristoon, mutta lukemani perusteella sen merkittävin kunnianpäivä lieni silloin, kun Tasavallan presidentti Mauno Koivisto Suomen puolustusvoimien ylipäällikkönä vieraili linnakesaarella.
tiistai 28. joulukuuta 2010
jäätävää
Heikkotuulinen pakkassää on on kehittänyt ohutta jäätä Ahvenanmaalle asti. Jos oikein kurjasti käy, ei saariin ja saarista pois kuljeta autolla eikä laivalla. Viime talvena yhteysalus saattoi hädin tuskin edetä jäissä Pärnäisten ja Utön välillä, käyttäen runsaan neljän tunnin matkaan jopa 14 tuntia.
maanantai 27. joulukuuta 2010
tintti
Tinttien lisäksi suuren siipiveikkojen ryhmän muodostavat viherpeipot, joita ei juurikaan siemenruokinnalla näy, ja mustarastaat ovat kerrassaan kateissa. Lintuasiantuntija JT arveli, ettei saarella ole kuin yksi mustarastas.
sunnuntai 26. joulukuuta 2010
talvea vasten
Monista ikkunoista tuikkii valo, varsinkin jouluna, mutta monet talot ovat tyhjillään syksystä kevääseen. Saaretkaan eivät ole syrjässä yhteiskunnan rakennemuutoksesta ja ihmiset ikääntyvät niissäkin. Kun Jurmossa äskettäin syntyi lapsi, oli se täkäläisissä oloissa valtakunnanuutiseen verrattava asia. Myös lapsen isä on paljasjalkainen jurmolainen.
puuhat
Naapurilla on lumenluontia ja saunanlämmitystä. Sääaseman virallisen tiedon mukaan lumen syvyys saaressa on 10 sm. Niin varmaan olisi, jos lumi jakautuisi tasaisesti. Kinos saattaa olla puoli metriä ja vieressä paljas maa.
torstai 23. joulukuuta 2010
jouluruokaa tarjoo kunnon väki
Pihalinnut ovat karulla kalliosaarella ihmisten ilo, joten pikkusiivekkäitä ruokitaan ahkerasti, vaikka jotkut lintuharrastajat ovatkin sitä mieltä, ettei luonnonvaraisia lintuja pitäisi ruokkia. Otan sen kannan, että olemme täällä tinttien luonnonvara. Finnpilottien joulukattaus luotsimäellä on ylitsepursuava.
oi, kuusipuu
Ns. Pakanallista alkuperää olevan joulupuun, Suomessa yleensä kuusen, saa saareen kaupan kautta tilaamalla. Pilottien kuusi odottaa luotsitalon kulmalla sisäänviemistä.
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
ei niinkään pimeää
Jonkin mittarin mukaan tänään piti olla vuoden pimein päivä, mutta pimeämpääkin täällä on nähty. Lunta tuprutteli hienokseltaan ja aurinko pilkisteli pilvien lomasta. Lunta on vuodenaikaan ja tavanomaisiin ilmasto-oloihin nähden paljon, mutta meri on sula ja joulukalan pyytäjät paateillaan liikkeellä. Kalle sai tänään vain pannullisen silakoita ja pienen siian, mikä oli vaivaan nähden vähän, mutta verkot ovat vielä liossa paremman saaliin toivossa.
tiistai 21. joulukuuta 2010
potkutellen
Aspössa on toiveikkaasti otettu potkukelkat esille, mutta Helsíngissä niille olisi varsinaista käyttöä: potkutellen olisit jo perillä. Kelkat näyttivät niin uusilta, että ne oli varmaan ostettu menneenä jäätalvena, jolloin yhteysalukseen pääsi vain väylän reunalta.
maanantai 20. joulukuuta 2010
talvista
On talvista, mutta meri on vinhojen tuulten ansiosta vielä auki. JT kyseli blogissaan, täytyykö uudestaan tottua näin rankkoihin talvikeleihin. Viime talvena jää ulottui ulkosaarten tuolle puolen. Toiveikkaimmat olivat sitä mieltä, ettei kahta yhtä kovaa talvea voi olla peräkkäin.
Korkeapiippuinen asuinrakennus väestösuojan yläpuolella on joskus tuotu morsiuslahjana Korppoosta. Sen vasemmalla puolella oleva rakennus on entinen linnakkeen päällikön toimisto, jossa nyt on kesäkahvila.
Korkeapiippuinen asuinrakennus väestösuojan yläpuolella on joskus tuotu morsiuslahjana Korppoosta. Sen vasemmalla puolella oleva rakennus on entinen linnakkeen päällikön toimisto, jossa nyt on kesäkahvila.
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
monena talo perustallaan
Tämä talo tunnetaan hitsaamona, vapenlagretina ja asevarastona, mutta alkujaan se on ollut venäläisten rakentama paloasema. Sittemmin se on toiminut mm. ruokalana ja pioneerivarastona. Nykysuunnitelmissa rakennuksesta pitäisi tulla kotiseututalo talvikäyttöön.
jannen jouluvalot
Harvaan asututussa saaressa tuikkivat valot vain harvoista akkunoista, mutta joulun tienoilla tavataan valoja viritellä myös ranta-aittojen räystäisiin. Herkän valosommitelman nähdäkseen on klikattava kuva suuremmaksi.
lauantai 18. joulukuuta 2010
perjantai 17. joulukuuta 2010
torstai 16. joulukuuta 2010
pakastuvaa
Ruovikot ovat rantojen ja matalien lahtien kaunistus kesät talvet, joskin ne näissä kuvissa ovat enemmän rekvisiittana.
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
pientä pakkasta
"Aurinkoakin on nähty", sanoi Terhi Nikkanen äsken. Sisäsaaristossa loppuvuoden auringonpalo oli tänään niukka mutta lempeä. Rannat ovat jo pitkälti jäässä, toisin kuin ulkosaaristossa, jonne huomiseksi on luvassa kohtalaista kovempaa merenkäyntiä.
perjantai 10. joulukuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)