Näytetään tekstit, joissa on tunniste observointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste observointi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. syyskuuta 2010

todennäköinen sää

Navakka etelätuuli pullistaa tuulipussia. Saaren säähavaintoasema on Suomen toiseksi vanhin. Vanhin on Helsingin Kaisaniemessä. Ensimmäinen maininta Utön säähavaintoasemasta on vuodelta 1881. Aluksi asema sijaitsi majakassa, mutta myöhemmin havaintolaitteet sijoitettiin havainnoijan pihapiiriin ja sittemmin sotilasalueille. Vuonna 1929 asemalla käyneen tarkastajan mielestä sademittari sijaitsi epäedullisessa paikassa. Tarkastaja olisi halunnut mittarin avoimelta paikalta enemmän luonnontilaiseen ja tuulensuojaiseen paikkaan, mutta sääaseman hoitajan mielestä sellaista ei löytynyt, etenkään, kun saarella kasvoi vain noin kaksi puuta. Nyt asema on automatisoitu ja se lähettää tietoja Ilmatieteen laitokselle kymmenen minuutin välein.