perjantai 12. maaliskuuta 2010

jäät lähtevät



Sulan veden alue laajenee. Verkkaan poistuva edellistalvi oli runsasluminen ja kylmä, mutta ei likikään niin kylmä kuin vuoden 1966 talvi, jolloin pakkanen laski ulkosaaristossa 28 asteeseen. Keskimmäisessä kuvassa taustalla kylän suomenkielinen alakoulu, jossa on nyt vain kolme oppilasta. Saarelle kaivataan kipeästi lapsiperheitä, jotta 1883 perustetun koulun toiminta voisi jatkua. Armeijan lähdettyä saarelta 2005 jäi kouluun vain yksi oppilas.

2 kommenttia:

  1. Jokainen oppilas saa varmaankin kylliksi huomiota. Saaristossa pätevät kai eri lait. Mantereella tuollaisella oppilasmäärällä ei koulua olisi jo lakkautettu. Omakin kansakouluni on lopetusuhan alla.

    VastaaPoista
  2. Yhdestä koulustani tehtiin ensin B-mielisairaala ja sitten hotelli, joka lakkasi toimimasta jo vuosia sitten. Toisesta koulusta tehtiin kirppari, kuten myös pappilasta, jossa join ripillepääsykahvit.

    Korppoon kunta, nyt Länsi-Turunmaan kaupunki, on ymmärtääkseni sitä mieltä, että tulee halvemmaksi pitää yksilapsista koulua, kuin kuljetuttaa lasta edestakaisin ja majoittaa hänet.

    VastaaPoista