sunnuntai 23. toukokuuta 2010

ekovandalismia

Tämä kuva tarha- eli kangaskäärmeestä on ollut aiemminkin esillä, mutta nyt siitä erityisestä syystä, että saarella vieraili opettajansa johdolla turkulaisia ”tarkkislaisia”, jotka kunnostautuivat viime viikonloppuna tappamalla kottikärryllisen käärmeitä, joista valtaosa oli vaarattomia, rauhoitettuja tarhakäärmeitä, joiden tappamisesta on määrätty 252 euron korvaus. Ekovandalismin opetusjakso päättyi käärmeiden päiden listimiseen ja ruumiiden ripustamiseen puihin ja pensaisiin. Kyy on rauhoitettu muissa EU-maissa, paitsi Suomessa, mutta sekin on epäraamatullisesti rauhaa rakastava ja luikertaa ihmistä pakoon, jos vain pääsee ja puraisee vain kokiessaan joutuneensa äärimmäiseen hätään. Täällä on erittäin paljon käärmeitä ja niitä osataan varoa.

2 kommenttia:

  1. Siis ihan järjetöntä ja opettajat mukana. Tuollaiselle teolle, teoille ei voi olla mitään järkevää selitystä. Pitikö niitä vielä puihinkin ripusta. Hyvin ymmärtää saarelaisten asenteen vierailijoihin, jos näillä ei ole mitään kunnioitusta sitä paikkaa kohtaan missä ovat vieraina. ARGGGG

    VastaaPoista
  2. Kyllä; joskus ärsyyntymiskynnys ylittyy.

    VastaaPoista