sunnuntai 26. kesäkuuta 2011
kesäheinät
Yksinäinen, harvakukkainen maariankämmekkä mustikanvarpujen joukossa keskimmäisessä kuvassa. Alla keltamaksaruoho rantakallion tuntumassa. Jälkimmäistä löytyy yllättäen Helsingin keskustan kivierämaastakin mitä yllättävimmistä paikoista, Kauppatoriltakin.
käpylä
Helsingissä sijaitseva Käpylä on saanut nimensä Kottbyn tilasta, joka mainitaan 1500-luvun asiakirjoissa muodossa Kåtteby. Suomenkielinen nimi on johdettu ruotsinkielisestä olettaen, että nimen taustalla olisi ruotsin kielen sana kotte, käpy. Todellisuudessa sana lienee viitannut Kottbyn tilan isännän pienikokoiseen, paksuun tai kömpelöön olemukseen. Ennen vuotta 1920 suomenkielinen nimi esiintyi myös muodossa Käpykylä.
Alemmassa kuvassa olevan männyn ikää on minun vaikea arvioida, mutta kannattaa huomata, että puu on täysi-ikäinen ja tekee käpyjä siinä missä suuremmatkin.
lauantai 25. kesäkuuta 2011
arjen koreografiaa
Nämä eivät ole liejukanoja, vaan kyhmyjoutsenia, jotka eivät pidä pitkää turvallisuusväliä ihmiseen.
saunamummot
Nämä siirayhdyskunnan jäsenet löytyivät rannalle ajautuneen, nurin kääntyneen kuormauslavan kalliota vasten olevien lautojen alta. Kun olin lapsi, sanoimme niitä saunamummoiksi, kai siksi, että ne viihtyvät lämpimissä ja kosteissa paikoissa, kuten saunoissa.
kalastaja
En mennyt kuolemaan asfaltille, en hukkumaan enkä ruvennut valmistamaan perunahaudikkaita; istuin laiturilla katsellen kalastavia tiiroja, kuuntelin naapurin örveltämistä, katsoin pari typerää elokuvaa ja painuin pehkuihin herätäkseni uuteen, aurinkoiseen päivään, jota edelleen sulostuttaa naapurista raikuva kakofonia ja ovien pauke.
perjantai 24. kesäkuuta 2011
torstai 23. kesäkuuta 2011
sateen sattuessa
Näin sateen sattuessa ja lounaismyrskyn vonkuessa voi tyytyä katselemaan kuvia eilisen säästä. Jos juhannusta täytyy juhlia, olisi hienoa, että luonto juhlistaisi sitä oikein kunnon myräkällä. Ei haittaisi, vaikka rakeita sataisi, taivaallista riisiä juhannushäissä juhlakostyymeille ropsahtelisi. Ei kai kukaan vastusta ajatusta?
keskiviikko 22. kesäkuuta 2011
sorsat
Yläkuvassa kuningassorsat ja koskelo, alakuvassa poikaseton joutsenpari jokakesäisessä lahdelmassaan.
kaislikossa kuhisee
Haahkakanta on hienokseltaan supistunut Suomessa. Lajin pesintä sisäsaaristossa on lisääntynyt. Ulkoluodoilla saattavat poikaset joutua melkein viimeistä vesseliä myöten merikotkien ja -lokkien ruoaksi.
tiistai 21. kesäkuuta 2011
maanantai 20. kesäkuuta 2011
iltavalo
Opettaja, kuoronjohtaja Antti Jussila, kirjoiti sanat Oskar Merikannon Kesäillan valssiin, joka on plagiaatti Chopinin Grande valsesta. Runoilijan vapaudella Jussila kirjoitti, että "iltahämy maita varjoo, satakieli vaikenee", mutta eihän se hämärän tullen vaikene, vaan laulaa enimmäkseen öisin, joskaan ei karta laulamista päivälläkään. Luulin jo satakielen vaienneen, mutta eipä vain...
satoi
Satoi eilen koko päivän. Märän metsän vihreä on syvä. Varhain saapuneiden lintujen laulu on laantumassa. Iltamyöhällä mustarastas puhalteli lähikuusen latvassa muutaman akordin.
sunnuntai 19. kesäkuuta 2011
kelo & metsä
Kuvassa Kelo & metsä. Metsä on hentoa ja kelot lahoavat. Suojelemattomat, rakennuskelpoiset kelopuut on maastamme hakattu loppuun jo vuosikymmeniä sitten ja kelomökkibisnes Saaristotienkin varrella hiipunut. Lumekeloa rakennustarpeiksi kyllä löytyy, mutta puun luonnollinen keloutuminen vie vuosisatoja.
lauantai 18. kesäkuuta 2011
ympäristötaidetta
Häikäistyneenä olin pyöräillä Saaristotiellä ojaan. Tienvarren luonnonkiviä oli päällystetty lasilla ja olen varma, että aurinkoisena päivänä ne aiheuttavat häikäisyä myös autoilijoille. Tällainen ympäristötaide on rumaa ja vaarantaa liikenneturvallisuutta. Oheiset risukasatkin sopeutuvat paremmin maisemaan.
torstai 16. kesäkuuta 2011
keskiviikko 15. kesäkuuta 2011
ruovikko vihertyy
Vähitellen ruovikko vihertyy. Kaunis se on sekä vihreänä että ruskeana. Rantavedessä kelluu havupuiden siitepölyä.
tiistai 14. kesäkuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)