Näytetään tekstit, joissa on tunniste huhtikuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huhtikuu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. huhtikuuta 2011

kirkko, laiva

Jurmon nykyinen kirkko on vuodelta 1846. Perimätiedon mukaan saarella olisi ollut kirkko ja 1100-luvulla, mutta siihen ei tietenkään ole luottamista. Votiivilaivan on tehnyt tuntemattomaksi jäänyt, saarelle 1700-luvulla tullut mies. Saarnastuoli ei ole vinossa pelkästään optisista syistä.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

sammaloitunut

Millähän sitä ennen juostiin, kun ei ollut lenkkareita.

kukkivat roudan maat



Oli ihan pakko käydä katsomassa, miten kevät edistyy muualla, ja edistyyhän se: sisäsaariston vedet ovat vapautuneet jäistä ja kevään kukat kukoistavat.

muutos



Jurmon kylänäkymä on vuosien saatossa muuttunut, mutta jotain entistäkin on tämän päivän kuvissa nähtävissä, kuten tuulimylly ja kirkko. Pysyviä ovat kalliot ja meri.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

fbk

Jurmon vapaapalokunnan kalustovaja.

täysinpalvellut


Tyypillinen, täysinpalvellut kalastajavene hapertuu Jurmon kylän rannassa. Siitä voi vielä nähdä, millainen se on ollut voimiensa päivinä. Kaunis se on yhä. Aikapäiviä sitten on siirrytty tuottamaan veneitä ongelmajätteestä. Muovivenheestä ei ole kokkopuuksi. Puuta materiaalinaan käyttäviä veneenveistäjiä sentään on. Vielä 1970-luvun alulla Jurmossa elettiin kalastuksesta. Sitten vuosisatainen elinkeino kuihtui pois. Ympärivuotisia asukkaita saaressa on kymmenkunta, mutta joskus on ollut vain yksi.

ilta Jurmossa


Marillekin tiedoksi, että viime lauantaina kiinnittyi kevään ensimmäinen seilipaatti Jurmon laituriin. Juppiporukka kävi näyttämässä, mitä rahalla saa, ja kailotti niin, että ranta raikui. Tekemisen puutetta oli parikymppisillä lintubogareilla, jotka kytättyään rantasipiä alkoivat nakella kivillä veneiden kiinnityspoijuja.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

viivi


Oikestaan laitoin tämän kuvan kaimani Kooteen mieliksi, sillä olen harkinnut oman viivin hankkimista. Suomessa näitä on n. 250, joista kuvamme otus ylvästelee Jurmossa.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

pitkäperjantai




Tilhet ovat käkenä saarnessa? Lapset kauppaavat pääsiäisherkkuja kyläkaupan terassilla. Koira ei oikeastaan kuulu kuvaan. Matikainen lienee pesimäpuuhissa.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

iltavalo




kevätruska



Variksenmarja, kataja, kanerva ja juolukka levittäytyvät värikkäänä mattona saaren kivikkopelloille.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

hiljaisen viikon ammunnat




Ikkunat helähtivät talon tärähdellessä, kun sotaväki testasi tykkejään. Ammuksen kantama oli viisi kilometriä ja räjähdyksen nostattama roiskahdus melkoinen.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

arkkitehtuuria





Saarella on sotaväen arkkitehtuuria 1900-luvun alulta 2000-luvun alulle, mutta en ole erityisen hanakka kuvaamaan uudempaa enkä vanhempaa. Kaikki on yhtä rumaa. Kylä elää edelleen linnakkeen keskellä, joskaan ei yhtä ahtaasti kuin ennen, ja tykkien testaaminen alkaa huomenna.

sää tänään

Tänään oli tavattoman hieno sää, mutta luoteistuuli puhalteli koleasti. Huomenna luonnonrauha hieman järkkyy, sillä armeija testaa tykkejään koko päivän.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

maanantai 11. huhtikuuta 2011

hiljaiset vajat

Kuvassa näkyvät lumen ja jään rippeet ovat jo sulaneet. En oikein tahdo pysyä kevään perässä. Sumua on lähes päivittäin aamusta iltaan. Pääsiäisenä tulevat kesäasukkaat tonteilleen haravoimaan ja polttamaan EU:n määräysten vastaisesti, satelliittivalvonnasta huolimatta, haravoimiaan roskia. Viime vuonna pääsiäinen oli niin varhain, että veneet piti työntää jäätä myöten sulaan, jos vesille aikoi, mutta nyt satamalahti on vapaana jäistä.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

jäämeri



Sisäsaaristossa on vielä pilkkimiskelpoista jäätä, mutta jo puolimetriseen jäähän tulee herkästi miehenmentävä avanto.

saarikoira

Naapurin tuore yhden tyttö- ja neljän poikapennun isä.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

ab ovo




Mikäpä olisi kauniimpi keväisen pöydän koriste kuin lehtiin puhkeava koivunvarpu, mutta kuinkas sitten kävikään...

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

kirkastuvaa






Illalla alkoi aurinko kajastaa sumun läpi. Yötä myöten usva hälveni. Hienokseltaan utuinen aamu valkeni aurinkoisena. Aamukahvin tiimoilla taivaanrantaan ilmestyi laiva, Estraden. Samaan aikaan saarta ohitti jo tutuksi käynyt Cyprus Cement. Ulkosaaristossa meri lainehtii vapaana, mutta sisäsaaristossa on vielä tukevasti jäätä.