sunnuntai 23. toukokuuta 2010

hylky

Saaren ympärillä olevia karikkoisia vesiä, joissa lepää lukuisia hylkyjä, on sanottu laivojen hautausmaaksi. Yhden jäännökset kohoavat vedenpinnan yläpuolelle etelärannan matalikolla. Kirkkaan veden aikana voi veden lävitse nähdä erään puualuksen hylyn. Kuvan laivan on myrsky huuhtonut kuiville Västra Uddenin patterin lähistöllä.

2 kommenttia:

  1. On toi nyt ihan toista ku penskana oli kaarnaveneet. Ainoastaan rikkaiden penskoilla saattoi olla puusta tehtyjä purjelaivoja. Mutta ei niitä voinut uittaa meressä, ainoastaan puiston altaissa.

    VastaaPoista
  2. Ei ollut meillä varaa edes kaarnaveisiin. Kaislaveneita tehtiin ja murkkuja pantiin miehistöksi. Joskus tökättiin piittu kiinni ruo'onpätkään ja pantiin menemään.

    VastaaPoista