keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

aallonmurtajat



Jos kehtaisin, hieman karkeistaen sanoisin, että saareen tulevat pikaturistit raahustavat ryhmissä silmät harittaen. Harhaileva katsanto johtuu siitä, ettei matkailija tiedä, mihin katseensa kiinnittäisi, koska parissa tunnissa ei paljon ehdi. Saaren ehdottomasti vetovoimaisin paikka on päivittäistavaramyymälä, tavallinen pieni K-kauppa, jonka ainoa varsinainen eksoottinen tuote on Ahvenanmaalaisen panimon valmistama saaren nimikko-olut. Normaalia matkamuistokrääsää on jonkin verran. Kaupassa ei siis myydä saappaita, kalaverkkoja, sydevestejä, öljykangastakkeja, katiskoita, haaveja, lippauistimia eikä venetervaa, mutta kylläkin saaristolaisleipää, jossa on saaristolaisuutta yhtä paljon kuin maalais-maksamakkarassa maalaisuutta. Kalat on uitettu tarjoiluvalmiina purkkeihin. Shoppailukansa pitää kuitenkin kaupan hengissä, mikä on hyvä asia saaren vakinaisille ja puolivakinaisille asukkaille. Vaihtoehtoista turismia edustavat kuvamme etelälahden matalikolla polskivat vesipedot.

3 kommenttia:

  1. Se kauppa on elintärkeä veneilijöillekin. Ainoa kohtuuhintainen putiikki Saaristomeren saarilla. Esim. Jurmon "kaupassa" tulee itku silmään, jos jotain perustarviketta pitää ostaa.

    On mullakin sieltä Utö t-paita *oops*

    VastaaPoista
  2. Minä en noista veneilijöistä niin tiedä. Nötössäkin on kauppa, mutta nykyään vain kesäisin. Marika pitää kuppilaa ja kioskia Aspössa. Jos minä lähtisin purjehtimaan, ottaisin säkillisen pottuja matkaan. Veneilijät käyttävät kyllä kiitettävästi kauppaa. Onhan heillä varaa ylihinnoiteltuun harrastukseensakin? Mökkiläisillekin kauppa on elinehto. Saaren varsinaisen väestön ostoksilla ei kauppa eläisi. "Naapurisaariin" tilataan paljon elintarvikkeita Eivorin mukana Utösta ihan kauppaliikkeen ylläpitämiseksi. Kaupanpidolla on täällä pitkät perinteet, sillä onhan tämä ollut melko tiheästi asuttu virkamiessaari. Parhaimmillaan täällä on ollut kaksi kauppaa, mutta väkimäärä on elättänyt vain yhden.

    Sitten kun tulette saareen, voit ostaa Utö-handelista paitaasi Utö-lätkän. Kotkasta on kyllä aikamoinen matka tulla tänne seilaten, mutta onhan Kurttu tottunut purjehtija.

    VastaaPoista
  3. Eipä tänäkään kesänä päästy kotikontuja edemmäs :-( Kurttu olis kyllä ollut valmis lähtemään.

    Kerran se on ulissut ja haukkunut kuin hylätty karkkitornin vieressä, kun olimme itse karkkikierroksella. vähän hävetti. Et ollut silloin vielä saarella, jotta oltaisiin voitu antaa se sulle vähäksi aikaa kamuksi ;-)

    VastaaPoista