torstai 22. heinäkuuta 2010
täällä
Tässä on yksi könsikäs, joka vie venepaikkoja marilaisilta. M/S Aspö liikennöi Turusta kaksi kertaa viikossa venäläislaituriin. Laivassa voi yöpyä. Ennen vuotta 2005 eivät turistit voineet yöpyä saarella. Saarelle risteilee myös Kristina Brahe, joka käyttää yhteysaluksen laituria. Mielestäni saareen kohdistuva turismi on varsin voimaperäistä, jopa aggressiivista. Jotkut saarelaiset ovat kakkosasunnossaan juhannuksesta elokuun puoliväliin kestävän pahimman turistiryntäyksen ajan. Mielestäni saaren luontainen vetovoimaisuus ei edellyttäisi sellaista väkimäärää, mikä tänne sulloutuu ja sullotaan, mutta ehkä on eksoottista käydä Suomen eteläisimmässä asutussa saaressa, jossa on maamme vanhin majakka. Saaren kuulumisen veneilijöiden purjehduskohteisiin ymmärrän hyvin. Itsekin tulin saareen turistina, mutta havaitsin pian tulleeni jäädäkseni. Kaikki on kuitenkin elämässä olemassa vain toistaiseksi, myös saarelaisuus täällä. Näkökantani on tietenkin itsekkään subjektiivinen. Tärkeää on, että saari elää, mutta jos se elää niin, etten siellä viihdy, teen siitä johtopäätökseni. En ole vaatimassa turisteja pois. Suurin osa vuodesta on sentään hyvää ja rauhallista aikaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Saaren vetovoimaa lisää ehkä nyt se, että sen ympärillä meriveden lämpö on huimat 21 astetta, mikä tarkoittaa ilmeisesti kaikkien aikojen ennätystä. Lämpö on sen samat 21 C 8 metrin syvyyteen asti.
VastaaPoistaSaattaa olla niin kuin sanot, mutta en usko, että saarelle tullaan nimenomaisesti uimaan. Saarella on hintsusti uimakelpoisia rantoja, jos ollenkaan. Varhemmassa kuvassa olevat uimarit ovat ainoat näkemäni. Surffilautailijoita on joskus nähty.
VastaaPoistaUtö on instituutio suomalaisessa veneilyssä. Sinne on pakko päästä käymään. Se tuo tullessaan Hotasen mainitsemat epämielyttävät "oireet".
VastaaPoistamari
VastaaPoistaveneväestä viis, tarkoitan massaturismia, laivoista purkautuvaa levotonta väkeä. Veneilijöistä tai lintujen bongaajista ei ole varsinaista harmia, joskin jälkimmäisten osalta täytyy sanoa, että asukkaat eivät tykkää siitä, että lintujen perässä kuljetaan piha-alueille. Sekään ei ole mukavaa, jos parikymmentä kiikaria ja kameraa on suunnattuna pihallesi jonkin titityyn takia.