keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

aamuvalo

Helteisen päivän aamunkoitto.

7 kommenttia:

  1. Tästäpä minä pidän ihan oikeasti! Hotanen on ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

    VastaaPoista
  2. mari

    No joo, piti könytä ikkunalle. Kuva ei ole Utösta, mutta saaresta kumminkin, tänään räpsäisty. Nyt olen Utössa, on lämmin yö, 20 astetta, tuuli pohjoisluoteesta 7 m/s. Kaukana välkkyy ukkospilvi.

    VastaaPoista
  3. Hyvä, että teit työtä kuvan eteen. Kannatti.

    Sielläkin on pientä vilvoittavaa tuulenpoikasta. Ja ihan inhimilliset lämpötilalukemat. Puhallappa ne sade- ja ukkospilvet pikaisesti tänne itään päin - ei luulisi olevan vaikeaa, onhan siinä koko suomenlahti suuntaa antamassa. Tähtää kuitenkin pohjoisosuun, vabarikissä on satanut ja ukkostanut paljon enemmän, nyt on meidän vuoromme.

    VastaaPoista
  4. Tuuli on navakoitunut, lämpö parissakymmenissä ja ilman kosteus sellainen, että pyykki juuri ja juuri kuivuu narulla, vaikka aurinko paistaakin.

    VastaaPoista