sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

ahtojää

Joitakin päiviä sitten etelärannan jää murskaantui tuulen voimasta avomerelle asti ja alkoi ahtautua kohti rantaa. Ilmiö ei ole täällä tavanomainen, sillä jäätilanne on ollut poikkeuksellinen. Yläkuvassa Rajavartiolaitoksen Tursaan kokka on suunnattu kohti kansainvälisiä vesialueita. YYA-sopimuksen aikaan vesirajaa vartioitiin siltä varalta, että Saksa ja jokin sen kanssa liitossa oleva valtio uhkaisivat Suomea ja Neuvostoliittoa. Nyt en tiedä, millaista vihamielisyyttä Itämeren suunnasta on Suomen uskottavan puolustuksen ja Brysselin unionin aikana odotettavissa. Parempia aikoja odotellessa Suomesta on lähetetty miinalaiva Pohjanmaa merirosvojahtiin Somaliaan, jossa toivotaan saatavan todenkaltaista merisotakokemusta urheille pojillemme.

2 kommenttia:

KooTee kirjoitti...

Laivavälylle ei ollut tullut yhtään ahtojäätä, harmajan kohdalla oli paakkuntunt hiukan.

a-kh kirjoitti...

Täällä kelirikko tarkoittaa sitä, ettei alus pysty kulkemaan reittiä päästä päähän. Tänä vuonna se on kestänyt yhden päivän. Viime vuona satamahinaaja Kalkke kuljetti matkustajia muutamina päivinä.