lauantai 14. toukokuuta 2011

ei-taidetta

Saaren kivissä ja kallioissa on lukuisia merkintöjä, kuten nimikirjaimia ja vuosilukuja sekä numeroita,joista en tiedä, mitä ne tarkoittavat. Tässä kivessä on luonnon sattumanvaraisesti tekemiä merkkejä, jotka taidemaailmaan siirrettyinä voisivat edustaa taideteostakin. Ihmiskätten artefakti tämä ei kuitenkaan ole, kuten esimerkiksi Marcel Duchampin Suihkulähde (”La Fontaine”) pisoaari, jonka hän 1917 lähetti R. Muttin salanimellä riippumattomien taiteilijoiden näyttelyyn, jossa se hylättiin. Vuonna 2004 viisisataa taiteentuntijaa valitsi pisoaarin nykytaiteen teokseksi. Kysymys siitä, mikä on taidetta ja mikä ei, on menettänyt relevanttiutensa. Sitä paitsi jokaisella on mielikuvagalleriansa, jonne voi sijoittaa taiteena mitä haluaa.

3 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Muistan nuorena ajatelleeni, että kuvataidetta on se, mikä on jollain lailla säännöllistä, jossa on kuvioita tai mahdollisesti kuvioiksi hahmoteltavia juttuja.

Sen sijaan luonto tekee säännötöntä kamaa, josta ei johdu selvästi minkäänlainen taideteos.

Voi olla että olet oikeassa ja maailma on noiden mielikuvien suhteen muuttunut. Noista jäkäläkallioista voi hyvin tulla mieleen vaikka graffiti, jollaiset nykyään ovat jossain määrin taidetta käsittääkseni.

Tiitsa kirjoitti...

Taidekeskusteluun en lusikkani laita, senverran on elämä opettanut=DD
Mutta kivet ja niissä olevat erilaiset kuviot, on ne sitten sammalta tai aikojen alussa kiveen muodostuneita kuvioita, ovat kauniita.

a-kh kirjoitti...

Minä näen tuossa vasemmalla ihmishahmon. Kuvasin kiven, koska sen pinnasta hahmottui kiinnostavia objekteja, joiden tekemiseen apinakin saattaa vahingossa kyetä, mutta kuitenkin. Mieleeni on jäänyt todella hyvin Kain Tapperin teos Surumarssi, jonka pohjalta käytiin keskustelua otsikolla "Onko kanto taidetta?" Asia kiinnosti minua, joten menin Ateneumiin kuuntelemaan keskustelua, johon osallistui Väinö Aaltonenkin, jota nuoret radikaalit syyttivät kivien heittelystä lasitalosta. Siellä tutustuin ensimmäisen kerran Ahti Lavosen maalauksiin. Petyin aika lailla, koska ajatukseni taiteen esittävyydestä tai abstraktiudesta kulkivat toisenlaisia latuja.