maanantai 26. joulukuuta 2011

joulumyrsky




Innokkaasti odottamani myrsky saapui ajallaan. Vähän kaipailin ulkomeren talonkorkuisia aaltoja, mutta merellä on monet kasvot ja näillä rannoilla tällaiset. Mahtava luonnonnäytelmä vaati veronsa, mistä voi olla vain pahoillaan. Minulla ei ollut hätää. Tällä kertaa täällä selvittiin muutaman tunnin yhtäjaksoisella sähkökatkoksella, mutta paikoin pakasteet varmasti sulavat ja rakennuksia joutuu remonttiin. Tienvarren kallioilla näkyi juurinensa kaatuneita puita. Yhden puun näin katuneen rakennuksen päälle.

14 kommenttia:

Tiitsa ( Tuula Laakso) kirjoitti...

On näitä kuvia upea katsella ja ihailla. Luonnonvoimat jyllää ja siinä tulee valitettavasti myös tuhoja. Onneksi ei enempää ihmisuhreja.
Mahtava ainutkertainen näytelmä.

Kiki kirjoitti...

Rannoilla oleillessa on varmaan ollut melkoista! Täällä Hesassakin kehottivat pysyttelemään sisällä, vaikkei ulkona kävellessä itse tuuli suurimman osan aikaa kovin suurelta tuntunut. Puita oli kaatunut sieltä täältä ja joidenkin ulkoiluteiden lamput johtoineen olivat puiden myötä kaatuneet lähelle maanpintaa myös.

Eko kirjoitti...

Hienoja kuvia 'myrskystä'.
Ei se ilmeisesti ollut kovinkaan toivottu.
Valtavat tuhot ja vahingot suuret.
Nohhh... kuvaajalle ilmeisen mukava aihe...? Kokemusta on...

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Jos olisivat olleet talonkorkuisia aaltoja, tuskinpa sinulla olisi ollut mahdollista enää lisäillä kuvia blogiisi. Huikeita kuvia ja aivan tarpeeksi korkeita aaltoja sekä sellaista myräkkää, että kateeksi käy. Tosin, myrskyn jäljiltä löytyy sälää melkoisesti eivätkä kaikki olleet yhtä tohkeissaan Dagmarista (vai Tapaniko se Suomen puolella oli?) kuin muutamat tapaukset. Hemmetin upeita kuvia sait...:)

a-kh kirjoitti...

tiitsa

Jos luonnonvoimilla on kauneutensa, on niillä vihansakin, vaikka viattomia ovat.

kiki

Katselin kuvia Helsingistä ja siellä on vesi noussut jalkakäytäville asti. Täällä on vesi ennestään melko korkealla eikä myrsky sen korkeutta lisännyt.

eko

Kuvaajalle ilmeisen mukava aihe, kyllä, mutta kuten sanot, ei varmaan monien toiveissa.

Muistaakseni 1983 elokuussa juoksin pakoon ukkosmyrsky Sannaa Valkealassa Mielakanmäen suunnalta puiden kaatuessa tien molemmin puolin. Silloin kyllä pelkäsin. En ruvennut kaivamaan kameraa esille.

a-kh kirjoitti...

Pitsit sekaisin

Utössa aallonkorkeus myrskyissä saattoi olla 9-10 metriä, mutta aallot iskeytyivät korkeisiin kallioihin tai uupuivat matalikolle.

Täällä saarten lomassa ei aallokko kohoa korkeaksi, mutta myrsky kehittää melkoisia vesipuhureita.

KooTee kirjoitti...

Tuuli kolisi kyllä melkoisesti nurkissa. Mitään havaittavampaa häiriötä ei tullut, ainoastaan pieniä sähköpiikkejä silloi tällöin.
Olisi tehnyt mieli lähteä Kaivariin tai jonnekin sinne suunnalle katsomaan ja kuvaamaan, mutta ei tullut lähdettyä, matkaa on kuitenkin sen verran.

Wiltteri kirjoitti...

Komeat kuvat, luonto näyttää joskus todellisia voimiaan näillä leveysasteilla. Harvoin sitä kuulee varoituksia pysytellä sisätiloissa. Itse jäin kerran vaakavirtauksen reitille, mökkisauna pelasti tuulen tuomilta rojuilta. Saunan päällekin kaatui koivu jonka kannon halkaisija oli yli 60cm, onneksi oli joustavat oksat latvapäässä-säilyi sauna ehjänä ja minäkin.. Kesti minuutin verran ja pikku tontilta 12 puuta nurin. Meni kesälomasuunnitelmat uusiksi ja halkovarastot täyttyi..

a-kh kirjoitti...

kootee

Yle.fi:n etusivulla oli kuva jostain Kompassitorin vaiheilta, jossa merenpinta oli noussut jalkakäytävälle. Jokelan kuoppien vedenpinta ei taida suuria heitellä, jollei ole pitkäaikaista kuivuutta tai paljon valumavesiä.

a-kh kirjoitti...

wiltteri

Et kai ollut sattumalta saunomassa, kun koivu kaatui. Toivottavasti oli kesä ja vastanteon aika. Vaakavirtaus huojutteli kuvanotossakin, mutta onneksi nykyään ei tarvitse surra kalliin filmin haaskaamista. Minulla yhden pokkarin sisäiseen muistiin saa 12 kuvaa. Mitenkähän sitä ennen pärjäsi kottaraisenpöntöllä ja 12 kuvan filmirullalla? Muistaakseni aika hyvin.

Wiltteri kirjoitti...

Oli jo ehditty saunoa ja odoteltiin ukkoskuuron ohimenoa jotta vois tehdä grillille tulet. No, kuuro meni ohitse ja oli hetken aivan hiljaista, sitten alkoi sataa ja tuulla niin maan perusteellisesti..

a-kh kirjoitti...

wiltteri

Asioilla on puolensa. Halkovaranto täydentyi, kuten totesit.

Pia Koskinen-Sanchez kirjoitti...

Kyllä oli mahtavat joulumyrskyt, ainakin siellä saaristossa.

a-kh kirjoitti...

Tuuli nosti vettä korkeuksiin.