keskiviikko 1. helmikuuta 2012

jäässä



Saarta ympäröivät vedet eivät ole vielä kauttaaltaan jäässä, mutta sinistä kajastaa enimmäksekseen laiva- ja lossiväyliltä. Lunta ei ole satanut kuin muutaman pakkashippusen yli viikkoon. Jäälle ei ole menemistä ja jos tuuli alkaa painaa ulkomeren vettä luoteesta ja etelästä, nousee vesi jäälle, sillä nyt se on varsin alhaalla, kuten tolppien lukemista näkyy.

On jo helmikuu. Riitta, Aamu, Valo ja Armi ovat minulle kevään airuita.

9 kommenttia:

  1. Kyllä sitä jäätä nyt on koko Suomessa.
    Paksua ja vähän paksumpaa.
    Kävelylenkillä totesin talvea olevan aivan parahultasesti - pakkastakin oli 30-astetta.
    Kiukuteltiinkin sitä joulukuun alussa - talvi kun ei tahtonut tulla millään...!

    VastaaPoista
  2. Kauniita talvikuvia. Täälläkin elämme kuin satukaupungissa huurrepuiden seassa. Tätä kauneutta kannatti odottaa pitkä harmaa aika.

    Kuopiossa oli eilen aamulla 30 astetta, tänään vähemmän.

    VastaaPoista
  3. eko

    Minä täällä kauhistelin, että tuleko se talvi tänäkin vuonna. Äsken kalastusalus ohitti saaren. Sille oli sulaa parahutaisesti. Olisiko mennyt avoveteen roolaamaan.

    liisa

    Kotimittarissa on 13 pakkasastetta. Se on enin, mitä olen mittarissa tänä talvena nähnyt.

    VastaaPoista
  4. Kayk kyllä kateeksi nämä sinun kuvausmaisemasi.

    Talvi on tullut sinnekkin, meillä tällähetkellä -19.1, kiristymään päin.

    VastaaPoista
  5. Upeaa kuvaamista, vaikket kehuista tykkääkkää, niin kehun silti. ;)

    VastaaPoista
  6. Merkillisen kaunista tämä jää. Meille se tuli lumen alle (vaikken ymmärräkään kuinka ensin tuli lumi ja sitten vasta jää :)

    VastaaPoista
  7. Tiitsa

    Hyvä, että kuitenkin isket silmää.

    orvokki

    Ovat saattaneet tulla samaan aikaan.

    VastaaPoista
  8. Ensimmäisessä kuvassa pakkanen puraisi todella nopeasti, jäädytti veden liikkeen nopeasti. Alemmassa kuvassa olevat mittapuut ovat käytännöllisiä ja varsin ekologisia vaihtoehtoja nykyajan nopeasti rikkoutuvan elektroniikan sijaan. Ja näkyvät hyvin, vaikka vähän heikommallakin näöllä varustetulle ihmiselle...:)

    VastaaPoista
  9. pitsit

    Vesi on nyt todella alhaalla ja hulahtaa vielä jään päälle.

    VastaaPoista