tiistai 31. elokuuta 2010

haljennut



Saari on sananmukaisesti kivien paratiisi, mutta käärme paratiisissa on ollut Suomen armeija, joka on räjäytellyt harjoituksen tai viihteen vuoksi suuria järkäleitä siellä sun täällä. Yläkuvissa oleva kivi lienee haljennut räjäytyksessä, josta alimmainen kuva kertoo. Saaren kaikkien aikojen suurin kivi lienee rakkaudenkiveksi nimetty lohkare, joka on saanut nimensä siitä, että sen takana oli ainoa katseilta suojattu paikka puuttomalla saarella sotilaan oleskella morsmaikun kanssa.

5 kommenttia:

  1. Tai sitten joku harjoitellu aikansa kuluksi karatea?

    Olen nähnyt jossain aiemminkin tullaisia haljenneita kiviä, saattaa siihen olla muitakin syitä kuin räjäytykset?

    VastaaPoista
  2. Saattaapi olla jonkin muukin syy. On ehkä pelkkää jännittyneisyyttään haljennut.

    VastaaPoista
  3. Ulkosaaristossa myös jäät paukauttelevat kiviä talvella. Mutta tämä Hotasen saari ei ole mikä tahansa saari, joten siellä selitys voi olla aivan toinen juurikin tuon armeijahistoriansa vuoksi.

    VastaaPoista
  4. Tästä kivestä en tarkemmin tiedä, mutta viime talvelta, jolloin täällä jäitä oli, ei halkeama ole. Täällä on paljon kauniisti jäkälöityneitä kiviä. Pelkän halkeaman takia en ehkä olisi kiveä valinnut.

    VastaaPoista
  5. Totta, ajattelin justiinsa itse, uudestaan kuvaa katsoessani, että komia oranssi "pusu" kiven kupeessa.

    VastaaPoista