sunnuntai 9. tammikuuta 2011

kevään enne




Tänään oli maaliskuinen päivä, vaikka onkin tammikuu. Räystäät tippuivat ja katuojat juoksivat. Etelätuuli ja aurinko nuolivat hankia niin, että ne päiväseltään silmin nähden vajuivat. Pihoille ilmestyi suuria pälviä. Hannan mielestä oli epäreilua, että lumi lähtee nopeammin kuin tulee. Tiaiset innostuivat kylpemään ja telkällä oli tilaa uida suojaisessa satamalahdessa.

4 kommenttia:

  1. No kyllä näyttääkin keväiselle. vaan eiköhän sitä talvea vielä piisaa sinnekkin.
    Nopeita ovat säänvaihtelut saaristossa.

    VastaaPoista
  2. Oikein pikanopeita, mutta kuten sanottu, niin talvi on vasta alullaan.

    VastaaPoista
  3. Tiaiskuva voittaa telkän 5-0, olkoot vaikka kuinka piste ii:n päällä!

    Sain katonkin vuotamasta, nyt nukkumaan.

    hh

    VastaaPoista
  4. hh

    Olet harvinaisen oikeassa. Telkkä on tuossa melkein sattumalta. Ei ollut kiikari mukana, joten varmistin lajin kameran putkella, joka ei yllä hirmuisen kauas.

    Tänä vuonna ei ole katto vielä vuotanut, mutta viime vuonna lorotti kaksi kertaa.

    Huomenta vain. Tänään on Nyyrikin nimipäivä, mutta tuttavapiiriini ei kuulu ketään sen nimistä, joten onnittelut sikseen.

    VastaaPoista