perjantai 22. heinäkuuta 2011

nocturne



Viime yö oli trooppisen lämmin. Klo 1.30 kamera näki mailman tällaisena. Kuu oli piiloutunut pilven taa tai pilvi halusi peittää kuun.

13 kommenttia:

  1. Mukava nähdä komeita yökuvia! Kun itse ei viitsi yötä katsella kuin avoimesta ikkunasta...

    VastaaPoista
  2. Totta turiset, viime yö oli sellainen, että epätoivoissani olin valmis ryömimään vaikka ojien musanpuhuviin jätevesiin.

    Niinpä, kuvat ovat julmetun kauniita, melkein unohdin viimeöisen kamaluuden. Ilmeisesti tällaisten kuvien ottaminen ja onnistuminen edellyttää sitten jonkin tason kärsimystä. Lähden taas kiertelemään ojia, jos vaikka löytyisi jokin viileä kolo...:)

    VastaaPoista
  3. Isäntä on kotoisin Marseillen korkeudelta, eli pohjoista leveyttä 45°, joten sillä ei pitäisi olla vaikeuksia. Mutta ei se jaksanut pilkkoa kahta toissapäiväisen myrskyn kaatamaa puuta klapeiksi asti.

    Tietymätöntä miten paljon siellä oli asteita tänään, koska mökin lämpömittari lukitsee itsensä 27 asteeseen. Alaha se kyllä tulee.

    Elohopean omituinen käytös huomattiin kun oltiin perheen kanssa läheisellä kydöllä heinätöissä vuonna 1957. Jolloin siis olin melkein 12 v. Järveen hyppääminen ei auttanut lainkaan. Paikka kuhisi kyitä, jotka etsivät turhaan jostain vettä.

    VastaaPoista
  4. Mutta oikeasti trooppisia ovat kuvat. Olen nähnyt tropiikista kuvia, en ollut siellä.

    Eikös kuviin voi luottaa? Oliko sulla jalusta kun otit kuvat?

    VastaaPoista
  5. Ei kärsimystä lain. Täytyy taas yöllä lähteä vilvoittelukävellylle heinäkuun kuutamoon kuuntelemaan hepokattien soittoa, mutta kelpaa sitä yötä katsella ikkunastakin.

    VastaaPoista
  6. ripsa

    kosteata ja lämmintä on. Pielisen rannalla kuulemma tuulee vilvoittavasti. Jalustaa ei ollut, mutta ISOt olivat isot.

    VastaaPoista
  7. Täytyy kyllä sanoa, että nää yökuvat ovat sellainen hauska lisä Taavi Tavallisen valokuvausarsenaaliin.
    30 vuotta sitten olisi jäänyt Sinultakin kai nuo ottamatta.
    Statiivihan tarkoittaa pitkiä valotusaikoja ja kuvasta tulee sen mukainen. Ei tallennu aallokko ja kuun kilo laineilla, kirkas vana vain.

    Sama koskee kuvaamista hämärissä sisätiloissa, esim. lasten leikkejä. Ei tarvita salamaa!

    hh

    VastaaPoista
  8. Kauniita ilta kuvia, niissä on syksyn häivähdys.

    VastaaPoista
  9. anonymous

    Tosi on. Vanhalla filmimateriaalilla ja kalustolla ei oikein prässäämälläkään saanut yökuvista onnistuneita. Pitkillä valotusajoilla jalustan kanssa tähdet muuttuivat viiruiksi ja kuu soikeni ja veden väreilystä tuli puuroa. Kohtalaiseen tulokseen pääsi, kun teki päiväkuvista yökuvia.

    pipsa

    Nämä nyt ovat tällaisia... Syksy on tänäkin vuonna tiedossa.

    VastaaPoista
  10. Komeita yökuvia, yökyöpeliltä.

    VastaaPoista
  11. kootee

    Paas tuleen Karstulasta yökuvia. Näkyy se kuu sielläkin.

    VastaaPoista
  12. liisa

    saa niitä sieltä Kallavedeltäkin

    VastaaPoista