keskiviikko 28. syyskuuta 2011
maanantai 26. syyskuuta 2011
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
maisemassa
Utön maaruska hakkaa mennen tullen männikkö- ja lepikkovaltaisen saariston syysvärit. Jurmossa haluaisin olla kanervankukinnan aikaan. Tienvarsinäkymissä haavat loistavat läsnäolollaan. Aivan hienoja mausteisia värejä maisemassa paikoin on, mutta en ole saanut niitä näytöllä toistumaan sellaisina kuin pitäisi.
lauantai 24. syyskuuta 2011
perjantai 23. syyskuuta 2011
kotirantaa
Veden vierellä asuminen on minulle tärkeää, olkoon se sitten joki, järvi, meri tai lampi. Kaikilla niillä on terapeuttinen puolensa, jopa pihamaan lätäköillä. Yllä on eilen otettuja pilvisen päivän kuvia. Tänään paistaa aurinko, mutta lämmintä on vain 12 astetta. Länsituuli puhaltelee 9 m/s.
torstai 22. syyskuuta 2011
m/s envik
Utönkin väylältä tuttu M/S Envik on Ahvenanmaalaisen varustamon omistama Suomen ainoa sementinkuljetusalus. Se on 98,8 m pitkä, 16,1 m leveä ja sen nopeus on 23,15 km/h.
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
kiemurainen
Aikamoiseen akrobatiaan on tämäkin keloutunut mänty voimiensä päivinä yltänyt elintilastaan kamppaillessaan.
itiöemät
Muutama pieni kangashapero oli tarjolla ja sitten nämä, mutta sienireissun olisinkin tehnyt muihin maisemiin.
tiistai 20. syyskuuta 2011
maanantai 19. syyskuuta 2011
sunnuntai 18. syyskuuta 2011
sunnuntaina
Sunnuntaina oli aivan verraton ulkoilusää käydä tähyilemässä saaren sisäosien uskomattoman upeita kallioita. Halusin kuvata kalliomäntyjä ja kuvasinkin, mutta niinpä vain sattui taas kameran lasiin sinistä merenpintaa, jossa näkyi niitä veteen sopivan näköisiä valkoisia seilipaatteja.
lauantai 17. syyskuuta 2011
säitä riittää
Tanskassa kolmikymmenluvun alulla rakennettu Turan on taas laiturissa. Mentyäni kuvaamaan sitä sain saderyöpyn niskaani. Sateen tauottua pyrähti tikka pajaansa käpyä takomaan. Koivunlehti kertoo, että on syksy. Lämpöä on 14 astetta ja luoteistuulta 5-7 m/s. On leppoisa puolipilvinen purjehdussää.
torstai 15. syyskuuta 2011
kauniimpi
Kalliomännikkö ei ole talousmetsää, mutta kauniimpi se on kuin puupelto. Notkossa lehtipuut kertovat syksyn tarinaa.
k 25
Aikoinaan Suomen urheilevalle nuorisolle rakennettiin hyppyrimäkiä kaikkialle, mistä vähänkin yppylää löytyi. Se oli Eino Kirjosen ja Aulis Kallakorven kulta-aikaa 1950-luvulla. Innostuksen mentyä ohi ja mäkien profiilin muututtua lahosivat hyppyritornit. Oheisesta mäestä kerrotaan hypätyn vielä 1990-luvulla. Vanhoista mäistä todella hypättiin, toisin kuin nykyisistä nykäsmäistä. Tuosta hyppyrin nokastakin näkee, että nenälleen putoaa, jollei ylöspäin ponnista.
Alastulon reunalla mäkeä mainostaa parheyrityksenä toiminut Rederi Ab Engship, joka yhtiön myyntihetkellä perheyritys Rettigille 1990-luvun jälkipuoliskolla omisti 11 kuivalasti-, kontti- ja RoRo-alusta.
Alastulon reunalla mäkeä mainostaa parheyrityksenä toiminut Rederi Ab Engship, joka yhtiön myyntihetkellä perheyritys Rettigille 1990-luvun jälkipuoliskolla omisti 11 kuivalasti-, kontti- ja RoRo-alusta.
keskiviikko 14. syyskuuta 2011
säätä
Anne Borgströmin mukaan tännekin on odotettavissa parempaa säätä, mutta mikä nyt sitten parempaa on, sillä ohimennyt myrsky oli ainakin minulle mukavaa kuunneltavaa. Tosin viime yönä meni sähköt, mutta vain toviksi, eivätkä Havin kynttilät kaapista hevin lopu. Suuria aaltoja ei täällä saaren kainalossa pääse kuvamaan, sillä eteläiset ja lounaiset ulapat eivät tänne yllä. Meri on täällä toisella tavalla läsnä.
visa
Sarjassa kuivanmaan kuvia on vuorossa koivu, joka on kasvattanut komean visapahkan. Visakoivun kilohinta on 4-5 euroa. En tullut kuvanneeksi koko puuta, mutta se oli sellainen salkomainen huiskapää eikä ainakaan päältä katsoen kovin elivoimaisen oloinen kallioperustallaan. Visakoivu on rauduskoivu.
tiistai 13. syyskuuta 2011
maanantai 12. syyskuuta 2011
kellastuvaa
Saari on vielä vihreä ja tammet erityisen komeita, mutta tämä riippakoivu on päättänyt koreilla ja kaipa kohta muutkin ovat muodissa mukana.
ylivuotiset
Sataa, tuulee etelästä 9 m/s, lämmintä on 17 astetta, ylivuotiset heinät kompostoituvat seipäillä. Kuvat ovat eiliseltä hatkaltani.
sunnuntai 11. syyskuuta 2011
purjehdussää
Television sääprofeetta ennusti eilen täksi päiväksi hyvää purjehdussäätä ja sellaisen totisesti saimme, purjeettomatkin. Nyt kun kellon viisarit osoittavat pian iltakuutta, on täällä lämmintä liki 18 astetta ja etelätuulta 7 m/s, saarten kainaloissa vähemmän.
lauantai 10. syyskuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)